Koska tänään oli kovin harmaa päivä, siihen piti saada jotain piristystä. Niinpä leivoin
piparminttumarenkeja. Näistä muistui mieleen viime joulu, jolloin leivoin näitä ensi
kerran ja toisekseen näistä tulee mieleen polka- namit.
OHJE:
3 kananmunanvalkuaista
2 dl hienoa sokeria
1/4 tl piparminttuöljyä
punaista elintarvikepastaväriä
Laita valkuaiset ja sokeri teräskulhoon. Nosta kulho vesihaudekattilan päälle niin ettei vesi yllä kulhon pohjaan. Anna veden poreilla vain hieman.
Vatkaa valkuaiset ja sokeri sähkövatkaimella vesihauteessa napakaksi ja kiiltäväksi vaahdoksi. Nosta kulho vesihauteesta ja lisää piparminttuöljy. Jatka vatkaamista kunnes marenkivaahto on hieman jäähtynyt.
Sivele pienellä siveltimellä punaista pastaväriä muutamaksi raidaksi pursotinpussiin. Täytä pussi marenkiseoksella.
Pursota marenkikierteitä leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 95-asteisessa uunisa n. 2 tuntia.
Marengit ovat valmiita kun ne tuntuvat keveiltä ja irtoavat leivinpaperista.